torstaina, lokakuuta 29, 2009

Santiago Álvarezin parhaita 1

Orionissa 4.11.2009 klo 19.00, uusinta 7.11. klo 18.15.

Kuubalainen dokumenttielokuvistaan tunnettu ohjaaja Santiago Álvarez Román (1919–1998) keskittyi töissään kuubalaiseen ja amerikkalaiseen kulttuuriin. Elokuvat tunnetaan "hermostuneesta montaasista", jossa lähdeaineistona käytettiin erilaista visuaalista aineistoa, esimerkiksi elokuvaotteita, sarjakuvia ja valokuvia. Tekniikkansa vuoksi häntä voidaankin pitää modernin videoelokuvan ennakoijana.

Ciclón
Pyörremyrsky

Kuuba 1963. Tuotantoyhtiö: Instituto cubano del arte e industria cinematográficos (ICAIC). Ohjaus: Santiago Álvarez. Musiikki: Juan Blanco. Leikkaus: Mario Conzalez. 22 min

Kuuba kuuluu niihin maihin, joiden säännöllisiin epätoivoittuihin vieraisiin kuuluvat hurrikaanit. Santiago Àlva-rez ryhtyi toimeen useiden kuvaajien materiaalin kanssa sen jälkeen, kun hurrikaani Flora iski lokakuussa 1963 Orienten ja Camageyn maakuntiin Kuubassa. Mustavalkoinen dokumentti tallentaa selostuksetta tuhot, kylien evakuoinnin ja avustustoimet uhrien hyväksi.

– Jari Sedergren 4.11.2009

Cerro Pelado

Kuuba 1966. Tuotantoyhtiö: Instituto cubano del arte e industria cinematográficos (ICAIC). Ohjaus: Santiago Álvarez. VET 80533 – K8 – 970 m / 36 min

Cerro Pelado on kuubalaisurheilijoita Keskiamerikan ja Karibian 10. urheilukisoihin kuljettava laiva, joka on saanut oli nimensä Sierra Maestralla käydyn kuuluisan taistelun mukaan. Kisat pidetään Yhdysvaltoihin kuuluvassa Puerto Ricossa. Kylmän sodan hengessä rannikkovartijat yrittävät estää sosialistisen Kuuban edus-tusjoukkueen saapumisen kisoihin. Kisoissa kuubalaiset voittavat eniten mitaleita ja lopussa Fidel Castro palkitsee sekä kisoissa että propagandassa menestyneet urheilijat. Àlvarezin tekniikka on kuosissaan, selostus on vähäistä, mutta musiikkia käytetään laajasti tuomassa kommentaariin pisteliästä ja osuvaa huumo-ria.

– Jari Sedergren 4.11.2009

79 primaveras
79 kevättä

Kuuba 1969. Tuotantoyhtiö: El Instituto de Cinematografía (ICAIC). Ohjaus ja käsikirjoitus: Santiago Álvarez. Kuvaus: Ivan Nápoles. Leikkaus: Norma Torrado. Musiikki: mm. Silvio Rodriguez. VET 78237 – K-11 – 670 m / 24 min

Kuuban vallankumouksen jälkeen yksi keskeisistä uusista laeista oli kulttuurilaki, jonka lähtökohtana oli luoda yhteys kuubalaisen kulttuurin ja vallankumouksen välille. Tehtävä oli ymmärrettävästi propagandistinen – tarkoituksena oli edistää molempien toiminta-alueiden parhaita puolia. Kansallisen kulttuurin painotuksen ohella tavoitteena oli tuoda esiin tiedollista tavalla, joka yhdessä uuden elokuvatuotannon kanssa auttaisi sivistyksellisessä työssä vallankumouksellisessa Kuubassa.

Lakia toteuttamaan perustettiin vuonna 1959 El Instituto de Cinematografía. ICAIC johti ja valvoi kuubalaista elokuvatuotantoa mielessään vallankumouksellisen mielialan kehittäminen – erityisenä kohteena oli amerikkalaisen elokuvan vastustaminen korostamalla kansallista elokuvatuotantoa. Amerikkalaisen – tai monikan-sallisen, kuten asia Kuubassa ilmaistiin – kulttuurin vastustaminen (antiamerikanismi) ulottui elokuvien sisällön lisäksi muotoon. ICAICin johtajat löytyivät radikaaleista filmiklubeista, joissa Julio García Espinosa, Alfredo Guevara, Santiago Álvarez ja Tomás Gutiérrez Alea olivat oppineet tuntemaan toisensa jo ennen vallankumousta.

Santiago Álvarez oli kuubalaisen uutis- ja dokumenttielokuvien tuotannon ja liikkuvan elokuvakiertuetoiminnan perustajia. Hän ei tyytynyt tekemään uutis- ja dokumenttielokuvia perinteisillä metodeilla, vaan uudisti genrejä ja työtapoja jatkuvasti kokeiluillaan. Uusien muotojen etsimisen arvoa nostaa se, että varsinkaan uran alussa tekniset olosuhteet eivät olleet korkeatasoisia. ICAIC:n dokumenttielokuvien tuotannosta ja elokuvalehdistä vastannut Álvarez nousi nopeasti Fidel Castron "viralliseksi elokuvaajaksi". Propagandatehtävästä huolimatta – vertauskohtana ovat silloin Leni Riefenstahl, Dziga Vertov tai Roman Karmen – Álvarezin esteettiset kokeilut jatkuvat.

Álvarezin 120 elokuvan kokonaisuudesta valtaosa on dokumentteja, mutta mukaan mahtuu muutama animaatio- ja fiktioelokuva. Dokumenttien aihepiirit ovat kansainvälisiä Aasiaa ja Afrikkaa myöten ja elokuvien kohteiden henkilögalleria laaja: mukana ovat Fidel Castron ohella mm. Ernesto Che Guevara (Una foto recorre el mundo tai Hasta la victoria siempre), Ho Tsi Minh (79 Primaveras), Salvador Allende ja Chilen vasemmistoajan kulttuurinen johtonimi, muusikko Victor Jara.

79 kevättä -elokuvaa edelsi elokuva Hanoi, tiistai 13. päivä (1967), jossa Álvarez ja hänen kuvaajansa Napoli onnistuivat tallentamaan amerikkalaisten suurhyökkäystä miljoonien siviilien kaupunkiin, pääkaupunki Hanoihin. 79 kevättä perustuu 79-vuotiaana vuonna 1969 kuolleen Ho Chi Minhin (alunperin Nguyen Ai Quoc) runoihin: elokuva käy läpi Pohjois-Vietnamin johtajan elämänkerran tiiviissä muodossa. Vannoutuneena sosialistina Álvarez tukee kaikin tavoin Kuuban vallankumousta, mutta elokuvan estetiikka lähestyy avantgardismia, välittämättä narratiivin peruslaeista, sillä ohjaaja on, kuten usein mainittu, runollisten kuvien ja tunteita herättävän visuaalisen kommentoinnin mestari.

Ho Chi Minh nähdään elokuvassa turhaa sentimentaalisuutta karttavalla tavalla varhaisena vallankumouksellisena, vaatimattomana opiskelijana, ratsastamassa aasilla ja miettimässä kirjoituskoneen äärellä. Amerikan rikosten todistelu sijoittuu elokuvan loppuun dokumentaarisiin otoksiin, jotka leikataan ristiin surevan kansan keskellä kulkevaan Ho'n hautajaissaattueseen. Elokuva on vuonna 1998 kuolleen Álvarezin radikaaleimman vaiheen radikaalein teos.

Esteettisestä näkökulmasta negativiikuvien vaihtuminen positiivikuviin on Álvarezin kuvakielen tyylikkäimpiä oivalluksia – sitä korostaa kuvan moninkertaisesta kopioinnista seuraava rakeisuus, jonka tehtävänä on taiteellis-ideologisesta ja teoreettisesta näkökulmasta korostaa elokuvan materialistista luonnetta. Álvarezin tyypillisimpiä piirteitä dokumenttielokuvan uudistajana on myös hänen radikaali tapansa yhdistää kuvaa ja ääntä. Elokuva voitti Tampereen elokuvafestivaaleilla ensimmäisen Grand Prix-palkinnon vuonna 1979.

– Jari Sedergren 18.1. 2005

Ei kommentteja: