perjantaina, toukokuuta 13, 2005

Nokea ja kultaa

Ruotsinkielinen nimi: Sot och guld. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1945. Tuotantoyhtiö: Suomen Filmiteollisuus Oy. Tuotannonjohto: T. J. Särkkä. Studiopäällikkö: Alf Salin. Ohjaus: Edvin Laine. Käsikirjoitus: Olavi Veistäjä Toivo Kauppisen aiheesta. Kuvaus: Felix Forsman. Pentti Auer (kuvausryhmän jäsen). Kuvaussihteeri: Arja Niska. Lavastus: Jaakko Hurme. Ehostus: William Reunanen. Hellä Säteri (kampaaja). Musiikki: Heikki Aaltoila. Helsingin teatteriorkesteri. Leikkaus: Armas Vallasvuo. Ääni: Viljo Soini, Pertti Kuusela. Järjestäjä: Veikko Linna. Pääosissa: Ansa Ikonen (Sirkka, pelastusarmeijan luutnantti), Edvin Laine (Laiska-Jammu, Jalmari Aaltonen), Veli-Matti (Risto Muuranen), Uuno Laakso (Ryyppy-Ville), Thure Bahne (Klaus Vaheri), Enni Rekola (Pirkit), Matti Aulos (työnjohtaja Virta), Arvi Tuomi (pelastusarmeijan majuri), Rafael Pihlaja (poliisikomisario), Jalmari Rinne (Siltanen), Evald Terho (Ruotu-Roope), Anni Rönkkö (Riston kasvatusäiti), Aku Peltonen (Esa Laakso, Riston kasvatusisä), Vili Järe (Kemiläinen), Pirkki Rautio ("Pelastusrenkaan" emäntä), Veikko Linna (tulliviskaali), Pikku Ritva (Liisa), Einari Ketola (laulava merimies), Juhani Turunen (Kallu), Yrjö Sylberg (Esa Laakson kaveri), Edvin Ruotsalainen (siviilipukuinen etsivä), Aarne Orri (Joose), Ossi Korhonen (satamatyömies Huttunen), Toivo Lahti (mies "Pelastusrenkaassa"), Rauha Puntti (kemikaliokaupan myyjä), Anton Soini, Hannes Veivo, Olavi Vepsäläinen. Helsingin ensiesitys: 21.10. 1945 Rex, Bio-Bio. Televisiolähetyksiä: YLE TV1: 18.8. 1966, 15.5. 2002; MTV2: 17.2. 1993; YLE TV2: 18.3. 1966, 6.7. 1990, 25.5. 2004, 2.4. 2005. VET A-2116 – S – 2400 m / 88 min

Vuonna 1945 valmistunut Edvin Laineen elokuva Nokea ja kultaa jatkoi ohjaajan edellisessä Ristikon varjossa –elokuvassa aloittamaa yhteiskunnallisten marginaalien tarkastelua. Se oli Edvin Laineen kolmas ohjaustyö, kuvauskäsikirjoituksen teki Olavi Vesistö (alias Veistäjä), aihe oli kirjailija Toivo Kauppiselta.

Laine esitti itse jälleen myös elokuvan pääosaa vastaparinaan Ansa Ikonen. Uudenlaisena kiinnostuksen kohteena oli lapsitähti Veli-Matti Kaitala (1935-1978), joka valikoitui lehti-ilmoituksen perusteella 250 hakijasta. Veli-Matti esiintyi saman vuosikymmenen aikana vielä viidessä elokuvassa, mutta tunnetuimman roolinsa hän teki vasta Tuntemattoman sotilaan (1955) Hauhiana. Ensikertalainen oli myös 9-vuotias Pikku Ritva, Ritva Mirjami Åberg, joka hänkin pääsi mukaan neljään muuhun elokuvaan. Edvin Laine värväsi mukaan myös nuoremman Aarne-veljensä, sen sijaan Eeva-Kaarina Volasen debytointi elokuvaroolissa jätettiin leikkausvaiheessa pois. Näyttelijöiden ohjaus oli Edvin Laineen vahvuuksia, eikä tässäkään elokuvassa katsojan tarvitse pettyä, etenkin kun sen lämpimän ja inhimillisen huumorin voi arvata olleen sodanjälkeisessä ilmapiirissä oikein ja tarpeen: "sisäinen sielunjalous saa asiaankuuluvan palkkansa ja paha rangaistuksensa sen vuoksi, että se kerta kaikkiaan kuuluu asiaan", nimimerkki S.S. kirjoitti hieman irvaillen Uudessa Suomessa.

Nokea ja kultaa on juurilta ja samalla pohjalta nouseva kehityskertomus sataman ihmisistä. Laine esittää satamajätkä Laiska-Jummua, joka viettää aikaansa lähinnä satama-alueen hämäräperäisissä kapakoissa. Miehen nautiskeluun taipuvainen luonne kokee käänteen, sillä se korvautuu hyväsydämisellä kansalaisuudella, kun hän saa vastuulleen kasvatusvanhempien kovin ottein kohteleman Risto-pojan ja tutustuu Pelastusarmeijan luutnanttiin Sirkkaan (Ansa Ikonen).

Tarinaan on sijoitettu satamaelokuvalle tyypillisesti myös salakuljettajia, eikä sodan jälkeisen yhteiskunnan varjopuoliin panostavaa otetta ole vältetty myöskään sataman syntejä esiteltäessä. Teemaksi ristiytyy lähes esikaurismäkeläiseen tyyliin pelastusarmeijan siunaama kääntymys hyvään.

Nokea ja kultaa ei pyri dokumentaariseen, realistiseen tai edes neorealistiseen tyyliin, mutta luontevuutta elokuvan tarinalla ja Felix Forsmanin kameralta ja kamerasilmältä ei puutu, Heikki Aaltolan maalaileva musiikki sai kehuja kyvystään lisätä elokuvan tehoja.

Elokuva myytiin Tanskaan ja Ruotsiin, Suomessa menestys oli kohtalaista parempi, mutta vain Helsingin ulkopuolella. Sodan jälkeinen raaka-ainepula oli suuri ja se rajoitti elokuvan levittämistä: elokuvasta valmistettiin vain viisi kopiota.

– Jari Sedergren 18.5. 2005

Ei kommentteja: